tiistai 16. kesäkuuta 2015

TK1

Avan kanssa käytiin lauantaina 13.6 tokokokeessa Kangasalla, tuomarina Ilkka Sten. Omasta päänsärystä, huterasta olosta ja alkavasta kuumeesta huolimatta sain pidettyä itseni sen verran kasassa, että selvittiin hengissä, vaikka jännitti melkoisesti. 

Ava oli kehässä aika lailla on-off-tilassa eli välillä tuli täydellistä seuruuta ja se kuunteli käskyt loistavasti ja välillä se meni offille kun olisi tehnyt mieli laiduntaa nurmella... siitä huolimatta pisteet riitti just ja just ykköstulokseen ja näin ollen koulutustunnukseen TK1. 

Seuraavaksi tokoillaankin sitten vasta uusilla säännöillä syksymmällä jahka saadaan uusien sääntöjen avoimen luokan liikkeet kasaan :)

On se mahtava koira, jonka kanssa on kiva tehdä hommia! :)


sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Onnea agilityn suomenmestarit!

Niin se vain koitti päivä, jona supertaitava pari Hunni (Cardiwe's Absurd Bi Black) ja kartturinsa Iida kirmasivat Agilityn SM-kisoissa minien voittoon! Onnea suomenmestareille vielä tätäkin kautta! 
Kasvattaja on hyvin ylpeä!

Tästä se kaikki joskus lähti:


pentupentupentuuu

Koska nykyisin sattuu kamera käteen melko harvakseltaa niin laitetaan nyt sitten edes niitä harvoja otoksia näytille, tällä kertaa linssin edessä oli vain Rämä, sillä tuolla reissulla jäi sheltit kotiin...








Käytiin Rämän kanssa myös hieman ihmettelemässä torin reunalla vilinää Kangasalan keskustassa, tässä muutama kylänraitti-kuva ihailua herättäneestä naperosta:






torstai 11. kesäkuuta 2015

Laumaan muutoksia

Täällä ollaan edelleen, vaikka tekstin tuottaminen on jokseenkin jäänyt syrjään kiireisen kevään vuoksi. Töitä, opiskelua, koiria, lapset ja vaikka mitä = tunnit loppuu vuorokaudesta... 

Kuitenkin, nyt kun sain pitkästä aikaa bloggerin auki ja on pieni tovi edellisestä postauksesta niin tässä vähän tilannepäivitystä. 

Alkuvuoden aikanahan on tapahtunut yhtä sun toista, käytiin Pöppiksen kanssa Viron puolella Narvassa näyttelyssä parin ERIn verran pyörimässä ja Pöppis käväisi toukokuussa Harjavallan näyttelyssä myöskin ERIn arvoisesti pyörähtämässä.

Avan kanssa käytiin toukokuussa tekemässä Tokossa ALO1 tulos eli yhtä ykköstä vaille koulari olis kasassa.

Sijoitustyttö Kiara kävi terveystarkastuksissa ja tyttö todettiin kaikin puolin priimayksilöksi :)

Viime viikonloppuna eli 6.6 oli Riihimäen näyttely, joka oli sinänsä historiallinen, että mun kasvatteja oli paikalla huikeat 6kpl. Tuomari lykkäsi kaikille EH:n, joten saatiin kasvattajaluokka myöskin kasaan. 
Paikalla oli Häkä (C. Everlasting Love), Kasper (C. Don't Blame Me), Kiara (C. Don't Judge Me), Siru (C.Born To Be Adorable), Sofi (C.Bring Me Harmony), sekä meidän Siri ja Pöppis.

Pöppis

Siru

Sofi

Pöppis

Kiara

Kasper

Pöppis

Kiara

Häkä

Kasper

Kasper

Siri

Häkä

Vajakkikerho eli Siri ja sen jälkikasvua :D 
Vasemmalta Sofi, Kiara, Siri, vajakkikasvis, Kasper ja Siru

Kiara

Siri

Kasper

Häkä

--------------------------------------------------------------

Ja sitten ne lauman muutokset...
Erinäisistä syistä vuosien pohdinnan jälkeen ollaan päädytty siihen, että Siri muuttaa laumasta pois. Siri on ollut reilun kolme viikkoa koeajalla tuttavapariskunnallamme lapinkoiranartun kaverina ja näyttäisi siltä, että se jää sinne. En lähde muuton syitä tässä ruotimaan, muuta kuin sen verran että nyt on Sirillä ja tällä muulla laumalla huomattavasti vähemmän stressiä kun ei tarvitse pingottaa. 
Siriä tulen näkemään ja sen kanssa tekemisissä olemaan jatkossakin, omistajuus ei vielä siirry minulta pois eli katsellaan rauhassa ja annetaan ajan kulua.
Kasvattajana ja Sirin kanssa touhunneena on hieman ristiriitaiset ja haikeat fiilikset tästä, mutta se ero minkä Avassa ja Pöppiksessä huomasi Sirin lähdön jälkeen, sai minut vakuuttumaan siitä, että päätös oli oikea. Lisäksi kun näen ja kuulen kuinka hyvin Sirillä sujuu toisessa paikassa, en voisi olla tyytyväisempi. 


Se suurin mullistus mikä Sirin toisaalla asumisen lisäksi on tapahtunut on "vääränrotuinen" lisäys meidän porukkaan eli meille muutti Riihimäen näyttelyreissun päätteeksi 7,5 viikkoinen malinoisnarttu Rämä.
Tulevaisuus näyttää mitä Rämästä tulee ja mitä sen kanssa puuhaillaan, mutta nyt vain tutustutaan ja rakennetaan suhdetta rauhassa. Kaiken puolin mahtavaksi kakaraksi se on osoittautunut tähän mennessä :) Rämä täyttää tänään 8 viikkoa. 

Tänään Rämä söi osan aamuruoastaan 1*1m nurmikkoalueelta etsien ja tarkoitus olisi ainakin jäljestyshommia sen kanssa jatkossa kokeilla, sillä lupaavalta vaikuttaa neidin nenänkäyttö, keskittyminen ja ahneus ;)