sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Tapahtumarikas vuosi 2014

Miten musta tuntuu kuin olisin just kirjoittanut edellisen vuoden koostetta ja tässä sitä taas ollaan kirjoittamassa jo uutta :O No, joka tapauksessa tämä vuosi on hurahtanut vauhdilla läpi ja vuoteen onkin mahtunut kaikenlaista.

Vuoden alku meni ongelmakoirakouluttajan syventäviä opintoja pakertaessa Suomen Eläinkoulutuskeskus Oy:ssä ja myös yrityksen osalta kuvioihin tuli muutoksia ja lisää äksöniä kun vuokrasin 1.2.2014 alkaen toimitilan Koirapalvelu Taidoggaalle.

Käväisin tammikuun alussa DOBO koulutusohjaajakurssilla maaliskuussa SPKL:n koulutusohjaajakurssilla.

Helmikuussa syntyi Cardiwe's D- ja E-pentueet ja kyllähän sitä hulinaa riittikin pentujen parissa helmikuusta toukokuulle. Kymmenen pennun jälkeen iski pieni burnout koko kasvatustouhuun ja edelleen herättelen itseäni horroksesta asian suhteen.



Syksyllä aloitin Amiedussa Eläintenhoitajan opinnot, osaamisalana eläinten kouluttaminen, mikä siis tarkoittaa sitä, että saan toivottavasti kevääseen 2016 mennessä ihan virallisen Eläintenkouluttajan ammattitutkinnon. Loppuvuosi onkin hurahtanut opintojen parissa puuhaten ja yritystä pyörittäen.

Kasvattitapaamisia saatiin tälle vuodelle muutama järjestettyä - kiitos kaikille mukana olleille!


Siinä oli kaiketi pääpiirteittäin meidän vuosi noin yleisesti, käydään vielä koirakohtaisesti läpi, että mitä tuli suunniteltua ja mikä toteutui.


PÖPPIS:


"PÖPPIKSEN TAVOITTEET VUODELLE 2014:
Pöppiksen osalta asetan nyt eniten tavoitteita seuraavalle vuodelle, sillä sille ei ole enää mammalomia tiedossa vaan keskitymme nyt vain ja ainoastaan yhdessä harrastamiseen ja puuhailuun :)
Pöppiksen kanssa aiotaan vielä kevääseen mennessä nousta kolmosluokkaan ja treenata tämä alkuvuosi siihen malliin, että tämä kartturi pysyisi myös niillä kolmosen radoilla mukana ;)

Näyttelyissä aiotaan rampata sen verran, mitä kouluviikonloput, agilitykisat ja muut hommat antaa myöden. Näyttelyiden osalta en aseta mitään muuta tavoitetta kun että kehissä käydään jonkin verran pitkin vuotta.

Pöppiksen kanssa aloittelemme myös Doboilua ja aiotaan saada lihaskuntoa, tasapainoa ja kehonhallintaa vahvistettua jo ihan agilitynkin takia :)

Pöppiksen kanssa tarvis käydä myös tarkistuttamassa silmät jossain vaiheessa vuotta kun nyt alkuvuonna meneepi vanhaksi edellinen tarkastus."

Yhteenveto vuodesta: 

-Noustiin kolmosluokkaan agilityssä kyllä, mutta vain muutamat kisat käytiin kolmosissa starttaamassa kun ei kartturilla riittänyt aika ja motivaatio riittävään treenaamiseen ja kisoissa juoksemiseen. Se mitä treenattiin niin treenattiin omaksi iloksi.

-Pöppiksen kanssa muutamat näyttelyt pyörähdettin tänä vuonna, joista tietysti mainitsemisen arvoisin oli Tuomarinkartanolla heinäkuussa bongattu SERT :) 

-Doboiltu on aktiivisesti koko vuosi ja selkeästi on syvät lihakset, kehonhallinta ja tasapaino kehittynyt molemmilla :)

-Silmätarkkiin Pöppis pääsi samalla kun E-pennut tarkistettuun ja edelleen näytti mummokoiran silmät täysin terveiltä :)


TAVOITTEET PÖPPIKSEN OSALTA VUODELLE 2015:
  • Käydään jokusessa näyttelyssä, myös rajan takana on tarkoitus pyörähtää
  • Herätelläään agilityn treenaamista taas henkiin pitkän syys-talvitauon jäljiltä ja käydään ajan salliessa muutamissa kisoissa kompuroimassa
  • Jatketaan dobon treenaamista säännöllisesti
  • Keskitytään nauttimaan yhdessä tekemisestä, eikä tehdä harrastamisesta liian totista



SIRI:


"SIRIN TAVOITTEET VUODELLE 2014:
Sirin kanssa en nyt oikein muusta haaveile kun siitä, että se tulisi tiineeksi ja synnyttäisi terveet pennut, Cardiwe's D-pentueen :)
Pentuprojektin ohella aloitetaan Sirinkin kanssa doboilu ja mikäli pääsen aloittamaan hajutyöskentelyopinnot keväällä niin Siri pääsee tutustumaan nenänkäytön ihmeellisyyksiin keväästä alkaen :)
Agilitytreeneihin ja -kisoihin palaillaan sitten keväällä/kesällä ja katsotaan mitä saadaan aikaan..."

Yhteenveto vuodesta:

-Siri tosiaan tuli tiineeksi ja synnytti hienon pentueen, yhteensä 5 pentua (2u+3n). Cardiwe's D-pentue oli monin tavoin onnistunut ja pentueesta meni sijoitukseen mustavoittoinen narttu Hannelle Nurmijärvelle. 

-Siri aloitti pentujen jälkeen doboilun ja onkin doboillut aktiivisesti koko loppuvuoden sen jälkeen.

-Hajutyöskentelyopintoihin ei riittänyt keväällä/kesällä aika eli ne saivat jäädä vielä tuonnemmaksi

-Agilityä treenailtiin keväästä syksyyn, mutta kisat jäi tältä vuodelta käymättä.


TAVOITTEET SIRIN OSALTA VUODELLE 2015:
  • Aloitetaan taas tauon jälkeen agilityn treenaaminen ja yritetään motivoitua menemään ihan kisoihin saakka
  • Treenaillaan tokoa ja rally-tokoa omaksi iloksi
  • Ainakin kaksi näyttelyä koitetaan sovittaa aikatauluihin tänä vuonna
  • Jatketaan doboilua aktiivisesti
  • Kokeillaan pienimuotoisesti jäljestystä

AVA:


"AVAN TAVOITTEET VUODELLE 2014:
Avan kanssa on vuoden ensimmäisenä asiana myös pentuprojektia eli Cardiwe's E-pentue...
Doboilu myös Avalle kuvioihin ja sen lisäksi harjoitellaan itsehillintää ja malttia :)
Pentujen jälkeen jatketaan tokon ja agilityn treenaaminen... Kisaamisen suhteen en uskalla sanoa vielä mitään, mutta katsotaan mitä treenit tuo tullessaan...
Jos Ava kasvattaa karvat syksyn/loppuvuoden näyttelyihin niin sitten varmaan pyörähdetään jossain kehässä."

Yhteenveto vuodesta:

-E-pentue syntyi helmikuussa eli Ava synnytti 5 ihanaa merlepentua (3u+2n). 

-Dobo ollut Avallakin kuvioissa heti pentujen jälkeen ja aktiivisesti on sitä tehty ihan vuoden loppuun saakka. Itsehillintää ja malttia harjoiteltu, mutta vielä on hommaa sillä saralla.

-Tokoa on treenattu paljon enemmän kuin ennen, agility on jäänyt vähän vähemmälle. Tokossa päästiin aloittamaan kilpaura - kaksi epävirallista koetta ja kolme virallista koetta takana, mainitsemisen arvoisin olkoon ALO1 tulos 170-pisteellä.

-Karvat kasvoi kyllä, mutta näyttelyihin ei silti lähdetty enää tänä vuonna.




TAVOITTEET AVAN OSALTA VUODELLE 2015:

  •  Tokon treenaaminen ja kokeissa käyminen jatkuu (heti 10.1 seuraava koe) ja tavoitteena on ainakin vielä ne kaksi ALO1 tulosta, jotta päästään ihmettelemään AVO luokkaa. AVOn liikkeiden treenaamista on joiltain osilta jo aloiteltu.
  • Agilityä höntsäillään silloin kun muilta puuhilta jää aikaa
  • Muutamat näyttelyt kesällä
  • Rauhoittumisharjoituksia vielä enemmän vastapainoksi treenaamiselle
  • Jäljestystä kokeillaan 


MINÄ ITSE:

Tänä vuonna olen jo ylittänyt itseni monen asian suhteen, mutta ihan kuin se riittäisi ;) Tavoitteet on kutakuinkin saavutettu siltä osin kuin aika salli, joten olen niihin tyytyväinen. 
Vuosi on ollut kiireinen ja osittain myös hyvin raskas - varsinkin kevään penturupeama ja syksyllä koulun aloitus yhdessä kaiken muun kiireen kanssa. Blogiin kirjoittelua on tullut tehtyä vaihtelevasti, nyt syksyn ja loppuvuoden kiireet varsinkin näkyy päivitystahdissa. 

Kasvatuksen osalta olen ollut hieman umpikujassa sen päätöksen myötä, että Sirille, eikä myöskään Avalle tule pentuja enää, mutta osittain myös sen vuoksi, että en millään meinaa löytää sellaisia uroksia, joita haluisin tulevaisuutta ajatellen käyttää noille kasvattinartuille, joihin käyttöoikeutta on. Ehkä nämä asiat selkiytyvät jahka kiire jossain välissä helpottaa ja jaksan taas täydellä sydämmellä syventyä näihin shelttikuvioihin :) Keväällä tosiaan sain aikaan pienoisen BurnOutin koko touhuun ja edelleen on toisinaan sellainen "ei enää ikinä"-fiilis, vaikka toisaalta pieni kipinä jo ajoittain nostaa päätään. 

Opiskelun osalta päädyin lopulta aloittamaan opinnot Amiedussa Helsingissä, tavoitteena Eläintenhoitajan ammattitutkinto, osaamisalana Eläinten kouluttaminen. Ammattitutkinnon on tarkoitus valmistua kevääseen 2016 mennessä. 

Koiraharrastusrintamalla aloin selvästi kesällä päästä uuteen vauhtiin kun tuo kevät oli pentukiireen vuoksi yllättäen melkoisen kiireistä aikaa. Enemmänkin olisi ollut treenaamiseen intoa, mutta valitettavasti vuorokauden tunnit ei vaan hyvällä tahdollakaan riitä yrityksen, opiskelun ja perheen pyörittämisen jälkeen yhtään enempään. Pienimuotoisesti aloittelin loppuvuonna tutustumista rally-tokoon ja syksyllä muutamiin pk-lajeihin.



Omat tavoitteeni vuodelle 2015:
  • Suoriutua opinnoista tämäkin vuosi hyvin eli oppia paljon uutta ja pysyä opintojen aikataulussa
  • Perehtyä tokon ja agilityn lisäksi rally-tokoon sen verran kuin aika riittää. Myös pk-lajeihin tutustumista tarkoitus jatkaa tulevaisuutta ajatellen ;)
  • Uudistaa yrityksen toimintaa siirtymällä isompiin toimitiloihin, jotka mahdollistavat agilityn treenaamisen
  • Kesällä / syksymmällä mahdollisesti pentukuvioita jälleen, mikäli sopivia uroksia löytyy...
  • Ken tietää, josko myös vääränrotuisia pentutouhuja osuisi jo vuodelle 2015 ;)
  • Pari kasvattitapaamista, yksi mahdollisesti paimennuksen parissa
  • Kasvateille joukkotarkastus keväälle
---------------------------------------------------------------

Siinäpä sitä kutakuinkin vuosi paketissa ja tulevalle vuodelle jotain pientä suunniteltuna. Meidän apinalauma toivottaa onnea ja menestystä vuodelle 2015! :)


1 kommentti: