perjantai 27. syyskuuta 2013

Kiivasta keskustelua sheltin luonteesta

Lähiaikoina on saanut jos joltakin palstalta seurata kiivasta keskustelua sheltin toivotusta ja ei-toivotusta luonteesta...

Niin, mikä tosiaan on sheltin ihanneluonne? Onko se räjähtävä, säpäkkä harrastuskoira, arka kehäkettu vai jotain siltä väliltä?



Rotumääritelmähän on se mihin monet vetoavat ja toki itsekin pidän silmällä sitä mitä rotumääritelmän mukainen sheltti on. Mistä silti moinen sanaharkka ja kiista "oikeasta" sheltin luonteesta syntyy jos meillä kerran on rotumääritelmä, sekä shetlanninlammaskoirien jalostuksen tavoiteohjelma, jotka määrittelevät sitä mitä sheltin luonteen pitäisi olla?

Meitä ihmisiä on moneen junaan, sheltin omistajia on monenlaisia, koiran omistajia on monenlaisia, harrastajia ja harrastuksia on monenlaisia ja ennen kaikkea shelttejä on monenlaisia eli ehkä siinä pääpiirteittäin syy sille miksi erimielisyyksiä syntyy. Toiset haluavat täpäkän harrastuskoiran, toiset haluavat kauniin kehässä esiintyjän, toiset haluavat tasapainoisen kotikoiran, mutta entä jos haluaa vähän kaikkea?!?
Siinä vaiheessa kun haluat vähän kaikkia ominaisuuksia shelttiisi niin saat ensinnäkin etsiä huolellisesti sopivaa kasvattajaa ja yhdistelmää, sekä vielä pitää peukkuja, että halutunlainen pentu syntyy, eikä siltikään ole varmaa saako haluamaansa. Siinä vaiheessa kun haluttua pentua ei synnykkään, sorrutaan helposti ottamaan nopeasti saatavilla oleva "korvike" unelmapennulle ja sitten päästään taas pätemään kuinka unelmashelttiä on vaikea löytää...

Monilla on varmasti mielikuvansa omasta unelmasheltistään ja siitä kuinka se on ihannekokoinen, täydellisen värinen, loistava luonteeltaan, täydellinen rakenteeltaan, pärjää näyttelyissä, mutta toimii myös harrastuskoirana ja kotona ottaa rennosti, mutta kuitenkaan paimennusviettiä ei saa olla niin paljoa, että se haittaisi arkielämää ja kuitenkin koirasta on löydyttävä paimennusviettiä sillä hetkellä kun omistaja saa päähänsä kokeillä kyseistä touhua... Koira ei saa kuumua liikaa, mutta sen on oltava äärimmäisen vietikäs ja räjähtävän nopea harrastuskoira, joka pystyy rauhoittumaan nanosekunnissa paikalleen kun mitään ei tapahtu. Koiran olisi hyvä myös oppia asiat ilman, että sitä täytyy juurikaan kouluttaa ja haukkua ei saa...

Kuulostaako tutulta??

Yhteenvetona voin siis todeta, että shelttejä on luonteeltaan monenlaisia ja monenlaisiin käyttötarkoituksiin, mutta niitä ei pitäisi alkaa jaottelemaan näyttely- ja harrastukoiriksi. Suomessa on koiranetin mukaan tällä hetkellä 275 shetlanninlammaskoirakasvattajaa, joille on tullut pentuja viimeisen viiden vuoden aikana eli aivan varmasti tuosta joukosta löytyy jokaiselle shelttiä haluavalle sellainen kasvattaja, jolta saa omiin vaatimuksiin/toiveisiin sopivan sheltin. Tutustukaa siis kasvattajiin, koiriin, yhdistelmään, rotuun, harrastuksiin, sekä kaikkeen mikä juuri omiin shelttitoiveisiin liittyy, sillä mielestäni on kohtuutonta ruikuttaa koiransa ominaisuuksista (ja yleistää koko rodun ominaisuuksiksi) jos ei ole viitsinyt itse tehdä mitään muuta kuin lähetellyt sähköpostia kymmenille kasvattajille odottaen hyväksyvää vastausta pennun saamisen suhteen.
Joskus pentua saattaa joutua odottamaan pitkänkin aikaa, mutta moniko unelma oikeasti toteutuu hetkessä jos vaatimukset ovat enemmän kuin "perustasoa"?

Toisille riittää, että pentu on halutun värinen, toinen haluaa että pentu on terveistä vanhemmista, yksi toivoo agikoiraa, toinen tokokoiraa, kolmas näyttelykoiraa, neljäs näiden yhdistelmää, joku toivoo että saa terveen perheenjäsenen siinä missä toinen haluaa terveen harrastuskaverin, mutta niin paljon kuin on toiveita niin vähintäänkin yhtä paljon on tarjontaa kun vaan osaa etsiä paikan mistä shelttinsä hakee.

Itse koen, että sheltillä olisi oltava kutakuinkin kaikki palikat kohdallaan eli ainakin edellytykset terveeseen elämään, mahdollisuudet harrastaa eri lajeja ja käydä näyttelyissä, sekä elää tietysti onnellista perhekoiran elämää eli myös oikean kodin valinnalla on paljon merkitystä.



Olen huomannut kuinka paljon kritiikkiä ja pätemistä edellä mainitsemani asiat herättävät ennen kaikkea niissä, jotka eivät ole kasvattaneet yhtäkään pentuetta tai joilla ei välttämättä edes tällä hetkellä ole shelttiä... Eli helppo on huudella ja kritisoida "taka-alalta", mutta kun kysytään, että mikä sitten olisi oikeanlainen jalostusyksilö niin vastaillaan ympäripyöreästi takaisin ja hiljennytään huutelemasta... eli todellisuudessa kritisointi on helppoa, mutta ei olekaan niin helppoa tulla sanomaan mikä olisi "täydellinen jalostusyksilö" kun tuntuu, että kaikkia pikkuvikoja paheksutaan ja jalostusyksilössä ei saisi olla mitään vikoja...

Kysynpä vain, että millä tätä rotua sitten täytyisi viedä eteenpäin ellei rohkeudella ottaa riskejä? Miten ihmeessä voidaan tietää millaisia periyttäjiä koirat ovat jos niitä riskejä ja kokeiluja ei ensin joku tee??
Vaikka koira ei olisi täydellinen niin se voi silti olla hyvä periyttäjä eli riskejä on otettava ja on uskallettava katsoa mitä mistäkin yhdistelmästä tulee... Aina ei mene suunnitelmat nappiin ja jotkin yhdistelmät eivät vain toimi, mutta ne on niitä asioita joista tässä jalostuksessa voi ottaa opikseen!
Kaikki ei ole aina niin yksinkertaista, että erinomainen+erinomainen=täydellinen, ei, se ei vaan mene niin... Kahdesta ihannekokoisesta sheltistä voi tulla yli-isoja shelttejä, kahdesta luonnonkorvaisesta voi tulla pystykorvaisia shelttejä, kahdesta reippaasta voi tulla arkoja shelttejä jne... ei tässä jalostuksessa mikään asia ole niin saneltua, että voisi vain luottaa siihen mitä vanhemmat on... yllätyksiä voi tulla vaikka parhaansa yrittäisi...

Ei ole olemassa täydellistä koiraa, täydellistä yhdistelmää, täydellistä kasvattajaa, täydellistä sukutaulua, täydellistä omistajaa, mutta sheltti rotuna on olemassa ja sitä tässä pyritään jalostamaan eteenpäin!



Jos jaksoit lukea koko purkauksen loppuun niin toivon todella, että viitsit jättää oman kommenttisi asiasta! :)



21 kommenttia:

  1. Hyvä Heidi! Tässäpä oli hienosti kiteytettynä omatkin ajatukset mitä olen myös pohtinut kahtena viime päivänä. Hienosti olet saanut asiat kerrottua. Jatketaan samaan tyyliin. Terveisin; Maikki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Harvoin lähden mielipidekirjoituksia tekemään, mutta tässä aiheessa tuntui olevan ainesta siihen :)

      Poista
  2. Hauskaa, että joku tarttui tuohon fb-ryhmän keskusteluun :D Olisin mielelläni kuullut oman käsityksesi siitä, millainen on "täydellinen" sheltti, mihin suuntaan pyrit rotua jalostamaan ja millaisia riskejä olet valmis ottamaan kasvatuksen osalta :)
    Mielenkiintoinen teksti, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, oivalsin jälkeenpäin itsekin, että olisinhan voinut lisätä vielä oman näkökulmani tekstin jatkeeksi...

      "Täydellinen" sheltti olisi omasta mielestäni juurikin sellainen, jolla pysyy pää kasassa niin kotona, harrastuksissa, reissussa tai ihan mihin tahansa mennäänkään. Ulkomuodon olisi hyvä olla sheltiksi tunnistettavissa ja mielellään tietysti lähellä rotumääritelmää... Paimennusviettiä saa löytyä, koska se on se juttu mihin tämä rotu on jalostettu. Reipas ja toimiva monitoimikoira ja huoleton perheenjäsen. Ja tietysti terve!

      Itselläni EI ole täydellisiä shelttejä, joten sellaisesta vielä haaveilen... En kyllä valita näistä nykyisistä, sillä jokaisessa on huonojen puoliensa lisäksi omat hyvät puolensa :)

      Terveys on se ensimmäinen asia, mistä jalostusvalintoja tehdessä en suostu tinkimään. Pyrin ennen kaikkea viemään rotua terveempään suuntaan samalla kun monet kasvattajat lisäävät määrää ja sivuuttavat terveysseikat.
      Se mihin kokonaisuudessa pyrin on juurikin terve monitoimisheltti, jonka kanssa voi puuhailla vähän kaikkea, näyttelyitä unohtamatta eli pyrin myös siihen, että kasvattamani "harrastussheltit" olisivat myös sen näköisiä, että niitä kehtaisi käydä kehässä pyöräyttämässä.
      Ja se mikä liittyy toimivaan harrastuskaveriin olennaisesti on tottakai se luonne! Luonteita on monenlaisia, mutta pyrin jollain lailla löytämään sellaista "kultaista keskitietä" arkojen ja käsiin räjähtävien välistä eli juurikin se toimiva ja tasapainoinen luonne on ainakin tavoitteena.

      Luonteen kanssahan paljon vastuuta jää pennun omistajan käsiin, mutta itse pyrin antamaan hyvät lähtökohdat siinä määrin mitä kasvattajana pystyn vaikuttamaan.

      Riskinottoahan tämä on oikeastaan koko homma, varsinkin jos haluaa käyttää vähemmän käytettyjä uroksia matadorien sijasta niin siinä ei paljoa vielä tiedä millainen periyttäjä uros on.
      Tuontiurosten kohdalla et tiedä välttämättä paljoakaan koiran sukulaisista, niiden terveydestä ja luonteista, mutta niitäkin riskejä pitää ottaa jos haluaa uutta verta jalostukseen.

      Toki taas päästään siihen seikkaan, että uroksen luonnehan ei periydy yhtä vahvasti pennuille kuin emän, joka hoitaa pennut ja toimii roolimallina, mutta kyllä esimerkiksi hermorakenteen heikkoudet aivan varmasti vaikuttavat pentujenkin perimään.

      Mutta siis jokaisen yhdiselmän kohdallahan on olemassa riskinsä siitä, että juuri niiden kahden yksilön geenit ei vaan täsmää ja lopputulos on jotain muuta kuin toivottiin, mutta kyllä niitä riskejä täytyy ottaa, jotta rotua voisi viedä eteenpäin. Tietääpähän siinä sitten ainakin, että mitkä yhdistelmät toimivat ja mitkä eivät.

      Nyt tulikin pitkä ja epämääräinen vastaus, mutta toivottavasti vastasi edes vähän siihen mitä hait kommentillasi takaa :)

      Poista
    2. Niin ja kaikkeahan ei tunnetusti voi saada vaikka kuinka toivoisi, mutta onpa jotain mitä tavoitella :)

      Poista
  3. Juurikin näin ! Itse päätin olla osallistumalla koska siellä kaikki halutaan käsittää väärin ja kääntää väärinpäin. Nää suurimmat päänaukojat on just noita 0 pentuetta kasvattaneita besserwissereitä, arghh....
    Että meninkin sinne pari kommenttia kirjottaan, en kirjota enää :)

    VastaaPoista
  4. Hieno kirjoitus ja pätee rotuun kuin rotuun :)

    VastaaPoista
  5. Hyvä kirjoitus. Itse en useinkaan viitsi ottaa osaa noihin facebookkeskusteluihin, kun ei niissä ole välillä päätä eikä häntää eikä kukaan kuitenkaan välitä muuta kuin omasta mielipiteestään. Omasta mielestä kuitenkin olet tässä hyvin asian ytimessä. Allekirjoitan kaiken sanomasi :)

    VastaaPoista
  6. Mahtavaa Heidi! *taputtaa isoja karvaisia käsiään*

    Onkohan tätä samaa vaivaa muissakin roduissa.. Halutaan 100% kaikkea, mutta mistään ei olla valmiita joustamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän tuntuu olevan jo ihan monien perusluonteessakin, että kaikki pitää saada samaan pakettiin ja mahdollisimman vähällä vaivalla mielellään... Eli aivan varmasti pätee moneen muuhunkin rotuun...

      Poista
  7. Ei se pentujen kasvattaminen mikään autuaaksi tekevä asia ole. Jalostus ylipäätään on aiheena vaikea, koska ihmiset alkavat toki pohtia kaikkia asioita oman jalostustyönsä kannalta. Itse haluaisin keskustelua laajemmin, käsittäen koko rodun tilanteen. Niitä ääritapauksia on olemassa ja niihin pitäisi jotenkin voida vaikuttaa. Täydellisiä koiria ei todellakaan ole, mutta jotenkin sitä kasvatusta pitäisi pystyä ohjailemaan. Ongelmia on ja ne myös vaihtelevasti nousevat esiin, mutta pitäisi saada yhdessä mietittyä myös keinoja niiden ratkaisuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin totta, enkä väitäkkään että olisin yhtään sen paremmin perillä asioista kuin ihmiset jotka eivät välttämättä ole kasvattaneet. Tietoa asioista voi olla vaikkei olisi kasvattanutkaan, eivätkä kasvattajat todellakaan ole kaikkitietäviä, mutta yleisestihän kaikki nämä kyseiset ongelmat ovat koiranomistajien silmissä kasvattajan vika ja kasvattajat ovat ne jotka pilaavat rodun...

      Kiitos asiallisesta kommentista Jaana :)

      Poista
    2. En oo koskaan oikein ymmärtänyt tätä vastakkainasettelua koiranomistajat vs. kasvattajat. Saman rodun harrastajia tässä ollaan omalla tavallamme kaikki!

      Poista
    3. No sepä se! Vaikka olen kasvattaja niin ennen kaikkea pidän itseäni enemmän koiranomistajana ja harrastajana ja koen olevani samalla viivalla muiden koiranomistajien kanssa, vaikka muutaman pentueen olenkin jo kasvattanut...

      Enemmän täytyisi kyllä saada tässä rodussa ihmisiä puhaltamaan yhteen hiileen kinastelun sijasta!

      Poista
  8. Itsekin seurasin kyseistä fb-keskustelua, johon tässä tekstissä viittaat, hieman hämmentyneenä ja huvittuneena. On hyvä, että rodun tilanteesta ja eteenpäin viemisestä (=jalostamisesta) syntyy keskustelua, mutta sävy, joka tähänkin fb-keskusteluun syntyi, on ikävä. Yhtään pentuetta kasvattaneena on helppo huudella ja kyseenalaistaa muiden tekemiä valintoja. Jokainen pennunostaja kun kuitenkin on vapaa valitsemaan, mistä ja millaisista yksilöistä pennun haluaa. Kasvattaminen on kaikkea muuta kuin helppoa, jos puhutaan kasvattamisesta ennen kaikkea rodun jalostamisena määrän lisäämisen sijaan. Se vaatii rohkeutta ottaa riskejä ja toisaalta kantaa myös vastuu tekemistään valinnoista, sillä kuka vastuullinen kasvattaja ei tuntisi surua ja syyllisyyttä, jos kasvatilla todetaankin jokin perinnöllinen vika? Kasvattamisesta (nimenomaan tarkoituksena rodun eteenpäin vieminen) haaveilleena ja kasvattajan peruskurssin käyneenä en silti tiedä, olisiko minusta koskaan hyppäämään kasvattajan saappaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Janita!
      On kyllä ikävää kuinka asioista saadaan niin kovin negatiivista keskustelua aikaiseksi, vaikka epäkohtien ratkomiseen tarvittaisiin nimenomaan kykyä toimia yhteistyössä.

      Toivottavasti kuitenkin jotain positiivista saataisiin aikaan sillä, että asiat herättävät paljon keskustelua!

      Poista
  9. Oikein hyvä kiteytys fb-keskustelun perusteella. Toivottavasti herättelee pennunhankkijoita. Tuo "korvike"-pentu -käsite oli osuva: haetaan jotain oppikirjaesimerkkiä, muttei olla valmiita näkemään vaivaa sellaisen (mahdollisimman lähelle) etsimiseen, vaan toivotaan sen "2.-laadun" pennun maagisesti täyttävän kaikki ne odotukset.
    Harmillista myös, että vaikka tällaista keskustelua syntyy, niin luulen, etteivät ne, joiden kipeimmin pitäisi herätä katsomaan tekemisiään kriittisesti, ole lukemassa tai kiinnostuneita keskustelemaan rodun kehittämisestä.
    Omana kokemuksena eka sheltti "määränlisääjältä" ja nykyinen aidosti rotua eteenpäin vievältä kasvattajalta.

    VastaaPoista
  10. On helppo hiiltyä kun katsoo, millaisia yhdistelmiä koiranetistä löytyy... esimerkiksi nimeltämainitsematon, 2-asteen kyynärdiveldysplasiseksi 2-vuotiaana diagnosoitu narttu, jota pennutellaan ja jonka pennut saadaan vielä rekisteröityäkin. Sitten on näitä hermoheikkoja shelttejä, joita jokseenkin kaikki rotuun tutustuneet ovat jossain vaiheessa törmänneet... koiria itseään ei voi syyttää, joten maalitauluksi jäävät kasvattajat. Harmillista niiden oikeasti kasvatustyöhön panostavien ihmisten kannalta, mutta keskustelu on välttämätöntä, että pennunostajat herätettäisiin KoiraNetiä tutkimaan ja puskakasvattajat saataisiin häädettyä pois rodun piiristä.

    VastaaPoista
  11. Mitä enemmän olen shelttikeskusteluja sekä shelttikasvattajien keskusteluja seurannut, olen kauhukseni huomannut että varsinkin luonteen osa-alueet ja niiden määrittely on monelle täysin tuntematon alue. Lisäksi monesti harrastajien reipas ja harrastamattomien reipas on aivan eri planeetalta. Samoin luonteen ominaisuus kohtuullisen vilkas - vilkas - erittäinvilkas määrittely vaihtelee huomattavasti.

    Lisäksi olen kauhuissani että kennelliiton meille tarjoamista terveystuloksista, mm lonkkatulokset ja niihin liittyvät lonkkaindeksit, ei paljoa ymmärretä. Sitten valitellaan että kahdelle hyvälonkkaiselle tulee risoja pentuja vaikka vanhempien indeksi ovat alunperinkin jo kertoneet että näin saattaa käydä.

    Itse olen joutunut tekemään kompromissin narttuni kanssa. Alunperin se jo jätettiin pois jalostuksesta, mutta iän, siitä muodostuneen kuvan ja tulosten karttuessa sitä kuitenkin päätettiin käyttää jalostukseen kerran. Nyt minulla on oikeus omistaa nartun toisenpolven jälkeläinen ja taas on edessä mietintä tämän neidin ominasuuksien suhteen. Ainakaan tuo lonkkavika ei ole juurikaan jälkeläisiin periytynyt.

    VastaaPoista