lauantai 14. heinäkuuta 2012

Cardiwe's B-pentue!

Pitkän ja epätoivoisen yön jälkeen näyttää siltä, että synnytys on ohi ja voidaan huokaista helpotuksesta. Sirillä laski siis eilen lämmöt ja koko päivän oli alle 37 asteen. Yöllä mittasin vähän ennen kahta lämmön, joka oli vieläkin 37,1 enkä osannut odottaa pentuja vielä ennen aamua syntyväksi kun ei Sirin tilassa tapahtunut muutosta, se petaili silloin tällöin ja läähätti eikä muuta. 

Ei mennyt kuin tunnin verran kun havahduin puoliunestani kun kuulin pennun piipitystä, nousin sängystä ja vilkaisin pentulaatikkoon; siellä oli ensimmäinen pentu, bluemerle, jolla oli kaunis kaulus ja ihana väri. Tutkittuani pentua tajusin sen olevan vajavaisesti kehittynyt ja surukseni se jouduttiin heti lopettamaan. Painoa  en ehtinyt punnita, mutta alle 200g sanoisin. Niin ja uros. 
Heti perään ulos pullahti pieni musta pallo ja hetken sitä tutkittuani tajusin, että sillä oli karvapeite... Se oli siis kesken kehityksen jäänyt trikkipentu :(

Heti ensimmäisen pennun  kohdalla kun tuli tiskirätti päin kasvoja, tuntui hieman epätoivoiselta ja harmitti tietysti... Toista pentua odoteltiinkin sitten lähes kaksi tuntia... Tai siis juoksutin Siriä takapihalla saadakseni supistukset voimistumaan, ei meinannut teho riittää kun pentu oli ensin tulossa väärässä asennossa ulos. Sain pennun tuupattua sen verran takaisin, että asento korjaantui ja lopulta se tuli mallikkaasti pihalle kun saatiin supistuksia riittävästi... 
Tricolour narttu syntyi 5.00 ja painoa tällä äitinsä näköisellä marsulla oli 200g. Pentua sai jonkun aikaa laittaa nisälle ennen kuin se lähti imemään, mutta sen jälkeen se onkin vain nautiskellut maitobaarin antimista :)

Kolmantena kello 6.15 syntyi tricolour narttu, joka painoi 184g. Se oli heti asenteella mukana ja rynnisti tissille vauhdilla. Tissiä kun ei meinannut ensin löytyä ja yritin auttaa niin tämä tuittupää rääkäisi, rimpuili otteestani pois ja jatkoi tissin etsintää :D 

Tässä välissä heti trikkinartun perään syntyi taas hieman edellistä karvapalloa isompi, musta möykky, jolla oli myös karvapeite eli sekin siis oli kehityksensä kesken jättänyt trikkipentu. 

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, kello 6.50 syntyi pieni kaunis 172 grammainen bluemerle narttu <3 Tämä pippurinen typykkä löysi tiensä tissille hyvin ja alkoi heti imeä hanakasti maitoa masuunsa :)

Ajattelin merlepennun jälkeen, että kyllä sieltä vielä tulee, mutta eipäs tullutkaan vaan Siri alkoi hoivata pentuja ja nauttia äitiyden ihanuudesta :) Hetken päästä se malttoi ummistaa silmänsä ja levätä raskaan koitoksen jälkeen... 

Eli Cardiwe's B-pentueen kokoonpano on 2 tricolour narttua ja 1 bluemerle narttu <3


Harmi, että osa pennuista oli jäänyt kesken kehityksen, mutta silti olen kyllä valtavan onnellinen näistä kolmesta hienosta pennusta! 
Lisää kuulumisia kerron, jahka pääsen ottamaan pennuista paremmat kuvat ja pienen koiraperheen arki lähtee totuttelun kautta rullaamaan :)


5 kommenttia:

  1. Onnea ihastuttavista pennuista<3 Harmihan se on kun tulee välillä noita keskenkasvusia tapauksia.. aika yllättävää tosin että niitä oli noin monta? 2 keskenkasvusta trikkiä ja 1 keskenkasvuinen merle? (jos ymmärsin oikein)Toivottavasti nämä kolme selvinnyttä pentua kasvaa sitten oikein vahvoiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu itsekin yllätyin keskenkasvuisten määrästä... Merle oli silti kehittynyt eläväksi asti, harmi ettei kuitenkaan ihan valmiiksi :/ Mutta ehkäpä nämä kolme tosiaan ovat vähintäänkin menetettyjen veroisia ja enemmänkin :)

      Poista
    2. Pakko vielä kysyä että miten tuo ensimmäisenä ulos tullut merle sitten lopetettiin? Oliko sulla päivystävä eläinlääkäri valvomassa vai olitko ihan yksin tilanteessa? Mietin että sitten kun Stellan on aika lähteä kasvattajalle mamma-lomalle ni mä kaasutan kyllä aika lujaa Turusta Kotkaan kun poltot alkaa, en jotenkaan pystyis odottamaan kotona et miten toi synnytys menee... Aika moinen jännitysmomentti kuitenkin koiralle ja "omaisille" :)

      Poista
    3. Siis vastasyntynyt pentuhan voidaan ilman eläinlääkäriä lopettaa (tai vaikeasti vammainen pentuhan on pakkokin lopettaa mahdollisimman nopeasti) nopealla päähän kohdistetulla iskulla, niin julmalta kun se tuntuukin, mutta pentu ei onneksi osaa pelätä kohtaloaan tai ehdi tuntemaan kipua. Ihan yksin olin hoitamassa synnytyksen, mies taustatukena ja kokenut kasvattaja puhelimen päässä.

      Poista
  2. Tosiaan aika monta noita keskenkavuisia :o No onneksi kaikki kolme hengissä olevaa ovat hyvävointisia, ja suuresti onnea niistä ! <3 Ihania ovat! Voimia äitsyköille ja pikkuisille :)

    VastaaPoista