tiistai 5. heinäkuuta 2011

hiljaista taas...

Aikamoista hiljaiseloa ollaan taas vietetty kun ei tämä omistaja meinaa kyetä välillä edes kävelemään pitkiä matkoja... 5min kävelyn jälkeen saa pysähdellä joka viidennellä askeleella ja sekös vasta tekeekin lenkkeilystä tosi kivaa, koiratkin on varmaan sitä mieltä, että tää akka vois alkaa jo synnyttään :D

Sirin kanssa olen koittanut aina välillä harjoitella ja vahvistaa istumista ja paikallaan odottamista, sujuu tosi kivasti kun ei vaan ole liiaksi häiriötä.. toi koira kun tuppaa oleen vielä aika herkkä häiriintymään kaikesta ylimääräisestä ja sitä työstetään sen verran mitä olen ehtinyt. Leikin varjolla ollaan harjoiteltu myös noutamista, koska hoksasin kerran vahingossa sen kanssa leikkiessäni, että sehän noutaa mulle lelut takaisin käteen :D

Eilen oli sitten mulla vähän parempi päivä tän mahan kanssa, joten päätin lähteä Sirin kanssa kaupunkikierrokselle kun pentuaikana se vaan jäi ja jäi, vaikka monesti olin suunnitellut meneväni... Kaupungin vilinässä Siri ei ollut mistään moksiskaan, eikä sitä hirvittänyt bussit, ihmiset, polkupyörät eikä toiset koirat, ei sitten yhtään mikään... pikkukoira käveli vain rattaiden vierellä löysällä hihnalla ja välillä musta tuntui kuin mulla olisi ollut ainakin 10 vuotta vanhempi koira siinä hihnan päässä :D Kotona taitaa olla jotain "reviirijuttuja" se että se esimerkiksi saattaa ihmisille pitää semmoista matalaa murinaa ja välillä toisille koirille, kaupungissa kun ei ollut väliä kuinka kummallisen näköisiä ihmisiä tai koiria meni ohi...
 Jahka oltiin kävelty tullintorilta keskustorille läpi vilkkaan hämeenkadun niin koukattiin suunta Laukontorille josta tarttui mukaani mansikoita ja siikliperunoita, nams nams :P Laukontorilta käveltiin takaisin keskustorille ja siitä taas hämeenkadun vilinään... pysähdyttiin koskenrantaan syömään muutamat mansikat ja nappasinpa kuvankin seuralaiskaksikostani:
mitä lie ohikulkijoita tuijottelivat :) Nita 1v2kk ja Siri 9,5kk :)

Nitalla on kova hinku aina talutella koiria ja rattaissa istuessakin se aina pyytää hihnan käteensä :) Kerran se lenkilläkin istui rattaissa molempien koirien hihnat kädessä ja koirat kävelivät löysin hihnoin rattaiden vierellä aivan nätisti, eikä hihnat kiristyneet edes vastaantulijoiden kohdalla :) On ne viisaita <3

No joo... koskenrannasta käppäiltiin muutaman mutkan kautta takaisin tullintorille kun auto oli siellä parkkihallissa... pikkukoira oli aika väsynyt päästessään häkkiinsä autoon.. tais olla jännä päivä :)

Pöppiksen kanssa en ole paljon puuhaillut mitään erikoista.. arkisissa asioissa lähinnä vahvistetaan odottamista ja paikallaan oloa, kuten silloin kun ollaan ovesta menossa kun sillä on tapana rynnätä ekasta välistä mistä mahtuu.. ruokaa annettaessa samoin ollaan odottamista harjoiteltu ja hyvin se sujuu, mutta ei kai sitä liikaa voi harjoitella :)

Kuvia on tullut koirista otettua tosi vähän, mutta jahka taas ilmat aurinkoistuu tästä pilvisyydestä niin koitan niistä jotain saada napsittua :) Tico tulee meille viikonloppuna hoitoon pariksi yöksi, saas nähdä kuinka paljon noi mun yli-innokkaat kiusaajat antaa Ticon nukkua :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti