sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Riihimäki Rn 18.6.2011

Näyttelypäivästä oli forecan mukaan ennustettavissa varsin sateinen ja sitä se kyllä pääosin olikin, onneksi sentään kehässä olo aikanamme ei tullut kuin pienen pientä tihkua.
Kehässä tällä kertaa siis vain Siri, Pöppis lähti turistiksi mukaan. Junnunarttuja taisi olla 12kpl. Kehässä oli myös Sirin sisko Dina (C. Attractive Black). Dina oli junnunartuissa ekana ja sitä selkeästi jännitti ensimmäinen näyttely sen verran että liikkuminen ja pöydällä seisominen ei mennyt ihan niinkuin piti, tästä tuomari antoi HYLyn. Siri esiintyi hyvin ja seisoi nätisti, Sirille lohkesi EH. Arvostelu oli kaikenkaikkiaan tosi sekava ja muutamia asioita oli mainittuna mikä sai miettimään tuomarin näkökykyä, mutta ihan kiva päivä oli kun pääsi näkemään tuttuja ja pälisemään taas yllin kyllin :D

Seuraavista näyttelyistä ei ole tietoa, sillä en viitsi laskea mitään sen varaan että toivun synnytyksestä nopeasti, joten nähtäväksi jää milloin pyöritään kehässä seuraavan kerran.

Päivän "huipennuksena" olikin sitten kotiinpaluumatka, jonka loppusuoralla onnistuin laittamaan kaikki asennevammaisen ajotyylini rippeet peliin ja näin ollen saamaan korttini kuivumaan joksikin aikaa... hip hei...

lauantai 11. kesäkuuta 2011

hellettä...

Sitä on nyt tuntunut riittävän tällä viikolla. Koirat on ollut suhteellisen paljon lepolinjalla, eivät ole paljon ylimääräisiä riehuneet, sen verran on tuo +30 astetta imaissut niistäkin virtaa pois...

Vaikka autossa on ilmastointi niin silti olen aika vastentahtoisesti koiria mihinkään ollut kuskaamassa kun itselläkin on ollut autoillessa hikipisarat otsalla ilmastoinnista huolimatta, sen verran se auringon porotus kuitenkin kumoaa ilmastoinnin tehoa... tänään joka tapauksessa aamulla startattiin kohti Sappeeta, moikkaamaan mutsipuolta ja muuta orkesteria :)

Sappeessa koirat saivat juosta vapaana kultsutyttö Doran ja kaniinimäykky Lyylin kanssa, vaikka alkuun oli kohtaaminen lähinnä pöhinää ja haukkumista puolin ja toisin.. ainakin Sirin ja Lyylin kohdalla, Dora ja Pöppis eivät paljon noteeranneet :D
Omat koirat ei paljon järveen mennyt ennen kuin ne sinne pyysi, itse seisoskelin järvessä ja kehotin Pöppistä ja Siriä tulemaan luokse, yllätyin itsekin kuinka ripeästi koirat kävelivät luokseni järveen... Viime vuonna Pöppis taisi käydä järvessä kerran hihnassa jolloin sen silloinkin sai sinne houkutella, mutta ei se mielestäni koko touhusta kauheesti tykännyt, jokin palikka on kuitenkin mennyt paikalleen ja Pöppis jopa UI... Siri kävi kahlaamassa vain sen verran että selän päällinen kastui ja köpötteli takaisin rannalle juoksentelemaan turkkia kuivaksi :D Kuitenkin Sirin ensimmäinen kerta järven rannalla ja se meni noin positiivisissa merkeissä, että tuskin sille ainakaan järvikammoa tulee :D
Järvessä käymisen jälkeen koirat sitten kirmailivatkin ympäri rantaa ja piehtaroivat pitkin puskia, ihme otuksia...


Dora näyttää mallia...

turkin kuivattelua...


Jahka koirat ja lapset saivat uiskenneltua tarpeeksi niin istuskeltiin, syötiin ja juotiin kahvit, sitten olikin jo aika lähteä ajelemaan kohti kotia. Todella kiva aamupäivä erittäin hyvässä seurassa, Thanks Anne! :)

Koirat ovat olleen kotiinpaluustamme saakka erittäin haluttomia tekemään mitään, lienevätkö itsensä väsyttäneet varsin tehokkaasti kun nukkua tuhisevat kilpaa kodinhoitohuoneen viileällä lattialla ;)


Siri melkein 9kk

Pöppis rantavahtina

lelutkin tuli testattua ;)

Niin ja Riihimäen aikataulut oli eilen julkaistu, shelttejä ilmoitettu 48kpl, ihan sopivasti :) Viikon päästä auton nokka kohti Riihimäkeä siis...

tiistai 7. kesäkuuta 2011

laiskan puoleista päivittelyä...

kuten näkyy niin vähän laiskasti on tullut mitään jorinoita kirjoiteltua blogiin, mutta eipä meillä kummallisia ole tapahtunutkaan..

Pöppis päätti aloittaa karvanlähdön helteiden kunniaksi ja juuri niihin aikoihin mitä olin arvioinutkin, hyvä siis ettei ole noita näyttelysuunnitelmia enempää tälle kesälle Pöppiksen osalta.

Helteisen sään vuoksi en ole ihmeempiä koirien kanssa puuhaillut, itsellä kun on täysi työ kantaa tätä mahaa ja samalla pysyä ton 1-vuotiaan vauhdissa ;) Koko kesä taitaa mennä aika samanlaisissa merkeissä, vaikka itsellä olisi kova hinku agilitytreeneihin... no, syksyllä sitten taas :)

Alla muutama kuva koirien kesäpäivien vietosta:






Varmaan aika hiljaiseloa tulee olemaan päivittelyn suhteen ennen Riihimäen näyttelyä, eli 18.6 saattaa ilmestyä jotain kertomusta Sirin junnuluokan avaamisesta :)